Kuljettajat

Jarmo Mikkonen

Jarmo Mikkonen on 54 - vuotias yrittäjä Järvenpäästä. Mikkosella on takana yli 28 vuoden kokemus ralliautoilusta. Uransa ensimmäisen rallin Mikkonen ajoi Smile Rallissa 1977 Vesa Osmo kartturinaan.

Mikkonen on keskittynyt viimevuosina ajamaan pelkästään rallia, vaikkakin saavutuksia ei puutu ralliprintinkään puolelta. Rallisprintissä parhaat saavutukset ovat olleet kahdesti Suomen mestaruus, vuosina 1996 ja 1998, sekä pronssisijoitus vuonna 1994. Tänä vuonna muutaman SM -osakilpailun yleiskilpailun voitto on antanut kilpakumppaneille myrskyvaroituksen tulevasta. SM-rallin mestaruuskamppailu päättyi dramaattisesti kauden päätös kilpailussa Mikkelissä. Team Mikkonen menetti A-ryhmän Suomenmestaruuden voimasiirron hajottua päätöserikoiskokeella. Voitte vain kuvitella koko tiimimme tunteet tuon tapahtuman jälkeen. Vauhti on siis kohdallaan ja se on varmaa, että kaudella 2008 yritämme uudestaan. Jamppa asuu avoliitossa ja hänellä on kaksi lasta.

Kaudella 2008 Jamppa & Hannu ajaa suomenmestaruustasolla, isossa A-ryhmässä, Peugeot 206 WRC -kalustolla.

Hannu Ervasto

Hannu Ervasto on 38 - vuotias Halikkolainen ja työskentelee Nokialla (Senior Manager Operations/Outsoursing). Ervaston ralliura alkoi vuonna 1997 Mika Utrian kartturina. Yhteensä Ervasto on työskennellyt kymmenen eri kuljettajan kanssa ja takana on lukuisia rallistartteja, joista kaksi Neste-rallissa. Jarmo Mikkosen kanssa Ervasto ajoi ensimmäisen rallinsa helmikuussa 2002 Exide-rallissa. Ervaston perheeseen kuuluvat vaimo ja kolme lasta.